|
|
|
|
|
|||||||||||||||||
![]() HISTORY B17
Toryn suku on vahvasti väritykseltään kimopainotteista, joten orin oma ulkonäkökään ei ole sen suurempi yllätys. Harvinaisempi suku takaa orille mahdollisuudet vaikuttaa suurissakin saappaissa uuden linjan jalostuksessamme - Tory onkin kaikin puolin suvullisesti näppärä ja mukava tapaus, sillä vanhemmatkin miellyttävät tämänkin tekstin raapustajaa suuresti. ;) Limelight on Evergreyläinen tuontispermaori, joka tuo varmasti uutta verta holsteinjalostukseen. Kimo, äärimmäisen elegantti ja rakenteeltaan korrekti ori on äärimmäisen herkkä ja ylpeä ori, jonka saavutukset muilla mailla puhuvat kuitenkin puiolestaan. Mielellään työskentelevä ja kapasiteetikas ori periyttänee varsin aktiivisesti jälkeläisilleen kimoutta sekä kouluratsun lahjoja, sillä sen varsat tuntuvat olevan kovinkin lupaavia. Sen lisäksi, että ori itsessään on varsin kivanoloinen paketti, odotuksia kasaa se, että maahantuoja Sonoko on tunnetusti ennenkin tuonut holsteinjalostukseen hyviä nimiä, joten... Flopilta Limelight ei ainakaan tässä vaiheessa näytä! Limelightin isä Nightlight on varsin menestynyt, lukuisien varsojensa tavoin isokoinen holsteinori. Kouluradoilta niittokoneen lailla menestystä napsinut Nightlight on niin kotimaassaan Saksassa kuin myös muissa Euroopan maissa suosittu, joskin varsin nopeaan suvuissa yleistynyt, jalostuksen parissa, mutta vaikeahko luonne karkoittaa kiivaimpien tammojen omistajat. Ori vaatii erittäin selkeät rajat, jotta seinillä ei ole tuhatta ja yhtä ruumista. Oikein toimiessaan se on kuitenkin osaava ratsu, jonka kanssa ei kuitenkaan koskaan tiedä, mitä seuraavalla sekunnilla voi tapahtua. Isälinja jatkuu -light - nimiteemalla Highlightin (iii.) muodossa. Musta, isokokoinen ja kaikin puolin massiivinen ori on yllättävänkin rauhallinen useiden monsterijälkeläisten isäksi, vaikka senkin käsittelyssä on selkeät säännöt jo ihan sukupuolenkin takia. Highlightin suosio jalostuksessa sen elinaikana lienee johtuneen hyvistä sukulinjoista, sillä kilpasuorituksilla tämä ori ei sen kummemmin häikäissyt. Kapasiteetikkaiden tammojen kanssa sen jälkeläisistä syntyi kuitenkin kouluratojen kiintotähtiä, jotka perivät isältänsä erittäin laajat ja kouluratsulle äärimmäisen hyvin sopivat liikkeet. Meisterlight (iiii.) on pakko mainita legendaarisuutensa vuoksi: tämä ori osoitti elinaikanaan huimaa lahjakkuutta koulukenttien saralla, joka teki siitä Saksan nykypäivänäkin halutuimman holsteinorin jalostukseen: valitettavasti ennenaikainen kuolema auto-onnettomuudessa sai Meisterlightin jäämään sukuihin vain harvinaiseksi herkuksi. Isänisänemä Russian Gold on vaikuttanut eläkepäivinään jopa Suomessa, vaikka loikin kilpauransa Saksan mailla. Ei tamma mitenkään erityisen menestynyt ollut, mutta nappasi muutaman sijoituksen kansainvälisistä luokista. Omistajan vakavan loukkaantumisen vuoksi se kuitenkin myytiin pois ja Suomessa Russian Gold starttasi vielä muutaman kerran kansallisen tason kilpailuissa. Se jätti jälkeensä muutaman superjälkeläisen ja pari B-luokan otusta, joten tasaisimmaksi mahdolliseksi jalostushevoseksi Russian Goldia ei voinut sanoa. Limelightin emä, Rainstone Rouge ei ole koskaan koulukenttiä nähnytkään, mutta tamma on ollut verraton valjakkohevonen! Erilaisissa arvokilpailuissa tasaisen varmasti menestynyt tamma oli myös luonteeltaan oikein kiva tapaus, viimeisimmän omistajan mukaan Rainstone Rougen kanssa ei ollut koskaan minkäänlaisia ongelmia lukuunottamatta vanhaa jalkavammaa, joka vaivasi sitä ajoittain. Hyvällä hoidolla tamma sai tehtyä loistokkaan kilpauran ja varsottuakin muutaman kerran. Jälkeläisiä se jätti moneen eri lajiin, niin kouluratsuiksi kuin myös este- ja valjakkohevosiksi. Iei. Oddball eli suurimman osan elämäänsä ruunana, erään perheen leppoisana harrasteratsuna. Sen vaikea luonne oriaikoina sai tammanomistajat kaikkoamaan, eikä Oddball astunutkaan kuin yhden tamman. Ruunaus muutti sen persoonaa reilusti ja viimeisten omistajien mukaan Oddball oli huippuhevonen pieniin seuratason kisoihin vankkumattomalla rauhallisuudellaan höystettynä. Ruuna eli liki 30-vuotiaaksi, ennen kuin nukkui pois kavereidensa keskuudessa kotilaitumellaan. Mitättömästä jalostuskäytöstään johtuen Oddballia ei nykyisin näe holsteinien suvuissa juuri ollenkaan. Rosa Belle (iee.) oli hyvin rauhallinen ja mukava tamma, jolla ei kuitenkaan riittänyt kapasiteettia korkeaan kouluun. Se kiersi kuitenkin vaativan tason luokkia ihan mukavasti menestyen ja kokeili helppoa valjakkoakin, eikä voi unohtaa esteratsun uraa matalissa luokissa - sen suurempia meriittejä ei tullut mistään lajeista, joten se ei ollut suosittu hevonen jalostuksessakaan - kahdesta varsasta toinen osoittautui kuitenkin valjakon saralla huippuhevoseksi. Rosa Belle vietti kilpauransa jälkeen leppoisat eläkepäivät kasvattajansa luona toimien vieläpä vammaisratsuna mukavasta luontestaan johtuen. Emä Sabrine on Toryn isän tavoin kaunis kimo. Se on kaikin puolin äärimmäisen herkkä, eikä sovi kokemattomien käsiin! Tällä hetkellä Vaativan B:n koulukiemurat taitava tamma omaa vain yhden jälkeläisen, alias Toryn, ja sitä kautta tuntunee periyttävän kimoutta. Sabrine on kilpaillut ihan mukavasti, vaikka sijoituksia onkin vasta yksi: määrä lienee kuitenkin nouseva. Escarchassa Tuulian hoivissa nykyisin asuva tamma onkin oikein näppärä paketti! ;) Sande Sobleau on erityisen mielenkiintoinen täysiveripainotteisella suvullaan, vaikka onkin hevosena kovinkin haastava. Vikkelään hoitajistaan mielipiteet muodostava ja niiden mukaan käyttäytyvä Sande Sobleau on menestynyt kaikesta huolimatta kivasti kilpailuissa. Vaativan tason taidokkaana kouluhevosena sen kanssa pääsee mihin vain, mikäli kemiat natsaavat kohdalleen, eikä energiaa kulu turhaan tappelemiseen, sillä onhan itsestään selvää, että arvokkaalla herralla ei nyt vain ole aikaa mihinkään turhanpäiväiseen (varsinkin kun keskittyminen onnistuu vain yhteen asiaan kerrallaan, kun mies on kyseessä!) Emänisänisä Sandor on mielenkiintoinen täysiverinen, jolta ei tulisuutta puutu. Äkkipikainen ja vaativa hevonen tarvitsee selkeät rajat, jotta ei pääse hyppimään kenenkään varpaille, mutta toisaalta sen potentiaali oli huima! Saavutuksiin lukeutuvat mm. isojen arvokilpailuiden voitot, eikä niitä lukuisia menestyneitä jälkeläisiä saa unohtaa. Rakenteeltaan ori on kuitenkin hieman heikohko, sen jalka-asennoissa on sanomista, eivätkä kaikki tahdo varsoillensa isäksi epäsopusuhtaista kamelin ja laaman risteytystä. Ministra Ski ei elämänsä aikana hurmannut sen suuremmin kisatuloksilla, eikä tammaa voi nätiksikään kutsua. Se oli kuitenkin selväpäinen ratsastuskoulun luottoratsu, jonka kanssa oli hyvä kokeilla seurakisoissa helppoa koululuokkaa tai pieniä esteitä. Jonkin verran tammassa oli kuitenkin ruutia ja tulisuutta, joten ihan perheen pienimmille tämä monta vuotta ratsastuskoulun uraa kiertänyt neiti ei sopinut. Sabrinen emä Manda-Mona on rakenteeltaan hyvin korrekti ruunikko, jolta ei menestystä puutu ainakaan näyttelykehissä! Mielenkiintoisista, tuntemattomista juurista polveutuva tamma on osoittanut kapasiteettia myös koulupiireissä ja sen upeat askeleet herättävät huomioita monissa. Muutamaan kertaan hyviä jälkeläisiä varsonut tamma viettelee eläkepäiviään kasvattajansa luona, joka ei koskaan raaskinut luopua siitä jo mukavan luonteen vuoksi - tosin Manda-Mona tekee parhaansa vain oikean ratsastajan kanssa, mutta kiltti se on! Menthiones on edelleen kuolemastaan huolimatta mielenkiintoinen, äärimmäisen harvinainen, mutta laadukas holsteinori. Massiivinen kimo väläytti upeita suorituksia kilparadoilla, mutta valitettavasti loukkasi jalkansa kuljetusonnettomuudessa, jonka huhutaan johtuneen vaikean luonteen vuoksi - ori oli temppuillut lastattaessa ja satuttanut vahingossa itsensä. Tämän vuoksi se oli pakko lopettaa, mutta holsteinien sukuihin Menthiones jäi elämään muutaman jälkeläisen verran. Sen nimeä yritetään vaalia erityisesti Saksassa hyvän periyttämisen vuoksi. Bella-Monasta on valitettavan vähän tietoja, sillä ne ovat kadonneet ajansaatossa. Tamma oli kuitenkin kaunis holstein, jolla on muutama merkintä kilpailuista sekä pari jälkeläistä. » LuonnekuvausTory on ollut jo syntymästään lähtien aika passiivinen tapaus - se tuntuu elättelevän omaa unelmaansa erakkoelämästä, sillä niin ihmis- kuin hevosseurastakaan tämä ori ei liiemmin välitä. Se kyllä sietää ihmisten läsnäoloa, muttei ole koskaan osoittanut saavansa suurta nautintoa siitä - toisinaan tuleekin mietittyä, kun näkee Toryn aina vain näyttämässä hapanta naamaa, että onko sen elämässä mitään iloa... Pienet iloiset hetket korvaavat kuitenkin paljon huonoja, ja silloin kun onnistuu, on Toryn kanssa varsin mukavaa työskennellä, kun se tekee parhaansa, mutta useimmiten onnistumista edeltää paljon tuskaa, jolloin mikään ei ole sitten kenellekään kivaa. Koska kyseessä on ori, hetkittäin siinä kyllä näkee niitä "minä olen mies" - hetkiä, mutta yleisella tasolla Tory ei ilkeile tai machoile juuri lainkaan, eivätkä naiset ole sen heikkous, kuten oreilla toisinaan tuppaa olemaan. Kyllähän Tory tammoista tykkää, mutta jättää ne sikseen, mikäli niin käsketään. Sen kanssa eivät hampaatkaan vilku kuin äärimmäisen harvoin, eikä kukaan ole vielä saanut kavionjälkeä takamukseensa. Kaikesta huolimatta oria ei voi antaa lapsien tai aloittelijoiden käsiin, sillä onhan se ori, ja toisinaan hieman arvaamaton. Käsiteltäessä Tory on lupsakka ja juro itsensä, vaikkakin on usein aika valpas ja seuraa ympäristön tapahtumia. Ori saattaa esimerkiksi taluttassa tuntua hieman laiskahkolta, mutta ei edes napakalla, komennuksella vain, se liikkuu kyllä taas toiveiden mukaisesti. Vaikka orilla voimia riittääkin, oikeanlaisessa käsittelyssä on turha pelätä, että se niitä käyttäisi. Hoidettaessa Tory kannattaa sitoa kiinni, sillä ko. toimeenpiteessä joudutaan kohtaamaan sellaisia asioita, joista Tory ei oikein pidä - pään harjaaminen on hirvittävää tuskaa, eikä kavioiden puhdistamista voi kutsua edes hevosmaiseksi toiminnaksi. Muuten harjaus on ihan ok, vaikka turha kuvitella, että Tory on niitä "tykkään-sinusta-kovasti ja painan-pääni-syliisi" - hevosia - ei se rentoudu sitten millään. Kavioiden putsaus tulikin jo aiemmin mainittua, eikä kengittäjäkään näinollen ole Toryn parasta kaveria - se ei nyt niitä jalkojaan oikein nosta ja piste. Mikäli ne saa ylös, ongelmat vähenevät huomattavasti. Satuloidessa ori pullistelee minkä ehtii, ja saattaa hieman luimistella vyötä kiskoessa, mutta muuten se on helpohko. Pesussakaan ei ole kauheita ongelmia, Tory vain nuokkuu paikallaan kuin odottaen maailmanloppua ja yrittää ainakin ilmeiden perusteella muuttua ahkerasti sitruunaksi. Eläinlääkärit ja kengittäjätkin ovat joskus katsoneet hieman pitkään pojan angstikohtauksia...Tory ei ole mitenkään helppo ratsastaa, vaan se vaatii pitkän taistelun ennen rentoutumistaan, jolloin orista kuoriutuukin esiin ihan oikea kouluratsu. Useimmiten ori on alkuun hieman tahmea ja sitä saa herätellä aika reippaalla alkuverryttelyllä, ja erityisesti siirtymisillä tarkentaa hevoselle, että eteen lähdetään juuri silloin kun komentosillalla tahdotaan, kuten myös hidastetaan. Sitä kannattaa myöskin taivutella suhteellisen reippaasti, sillä kun joku joskus vertasi Torya siihen rautakankeen, niin ei paljoa erehtynyt... Orin taipuminen tuppaa lähinnä olemaan vain kaulan kääntämistä, jolloin runko pysyy yhtä suorana kuin nakki, eikä tällöin ole mitään toivoa rentoutumiseen. Toisinaan taipumisen kanssa saa tehdä töitä alkutunnin, joskus koko tunnin, eikä aina silloinkaan onnistu - Toryn kanssa onkin varsin arveluttavaa lähteä kilpailemaan, kun ei yhtään tiedä, miten sitten juuri sinä suurena päivänä sujuu. Kun Toryn on saanut siis taipumaan, liikkumaan eteenpäin ja täten rentoutumaan, on se varsin kiva ratsu - mutta harva onnistuu tässä kaikessa yhtä aikaa. Torylla ratsastaminen onkin vähän niin kuin palamisen ehdoilla leikkimistä: kaiken tulee täyttyä, jotta lopputulos toimii. Toryn liikkeet eivät ole ainakaan helpoimpia istua, ja varsinkin, kun oria on hyvä ratsastaa istunnalla, onkin oltava aika tarkkana, ettei sählää mitään turhaa siellä selässä. Se toimii kuitenkin kouluratsuna herättyään, taivuttuaan ja rentouduttuaan hyvin ja onkin tällöin lähes unelma ratsastaa. Se suorittaa liikkeet juuri niin kuin ratsastaja käskee, ja mikäli käskyt ovat toimivia, toimii hevonenkin hyvin. Toryn bravuureiksi voisi sanoa piruetit, vaikka se onkin aika tasainen jokaisella osa-alueella. Esteillä ori syttyy, ja kyllä tanner tömisee, kun Tory pistää tuulemaan. Ison hevosen kanssa onkin pidättelemistä, kun se kirmailee kohti estettä - ja hyppää korkealta yli. Vaikkei Toryn hyppytekniikka olekaan loistokas, se kun suuntautuu vain ylös, pituutta ei ole nimeksikään, niin pitää se silti hyppäämisestä ja orin mielenvirkistykseksi esteitä harjoitellaankin sillointällöin koulutreenin lomassa. Radalla se tuntuu kuitenkin kääntyvän vähän hitaamman puoleisesti, joten siinä huomaa koulutreenin tarpeellisuuden Toryn suhteen. Maastoillessa ori on todella tahmea - sitä saa hoputtaa eteenpäin jokatoisella askeleella, ja vertaus kuin "etana mutkassa" on loistava. Maastoesteillä jälleen taas mennään, mutta turhia säikkymisiä on turha pelätä. Juoksutus ja irtohypytys eivät ole Toryn alaa. Se ei ole koskaan tuntunut ymmärtävän ympyrällä juoksemisen arkea, tai sitä, että ne esteet ovat siellä hyppäämistä varten, eivät siihen, että käydään haistelemassa ja ehkäpä tökkäämässä puomi alas. Se tuntuukin kaipaavan kuskia selkään, ennen kuin pomppuvaihteisto lähtee rullaamaan. Lastaukseen ei sen sijaan tarvita minkäänmoista houkutinta tai käskijää, vaan Tory kävelee rauhassa kyytiin taluttajansa vierellä, vaikkei pane pahakseen mitään palkkiota... Kaveria se ei matkalleen kaipaa, vaan matkustaa mieluummin yksin mutustellen heinää ja... kuunnellen Brasilian villieläinten murinaa? Kilpailuissa orista kuoriutuu esiin mato. Laiskamato. Sitä ei huvittaisi tehdä mitään työntekoon viittaavaa, vaan mieluiten se lähinnä tuijottelisi ympärilleen puoliksi avatun silmäluomen alta, jonka avaaminen on tietenkin vaatinut hirveästi töitä. Lämmittelyssä Toryn saakin laittaa liikkumaan reippaasti eteenpäin, niin, että se taaseen heräilee ja ryhtyä sitten taivuttelemaan kankea. Mikäli kaikki sujuu kuten suuruudenhullut suunnitelmat, on radalla rento ja reipas sekä tietenkin notkea hevonen, joka tulee täydellisesti toimeen ratsastajansa kanssa tehden parhaansa, mutta mikäli ei suju (paljon todennäköisempää!), on viisasta soittaa eläinsuojeluviranomaiset ja mielisairaalan papat paikalle - toisinaan kuskilla voi keittää .. ;)» Kilpailut » Jälkeläiset History B17 on virtuaalihevonen! |
||||||||||||||||||||
| | ||||||||||||||||||||