Noverta VOE Perustiedot
Noven sukutaulu on täynnä legendoja! Tamma omaa Internetissä olevaa sukua vielä reippaastikin kolmen polven yli, mutta seuraava sukuselvitys keskittyköön ihan lähimpiin esivanhempiin. Silti kauempaa suvusta mainitsemisen arvoisia hevosia ovat esimerkiksi Startallin omistuksessa oleva R.M. Final Destination, saman paikan kasvatti Star Sky's Nightingale ja vähän lähempää, toisesta polvesta Treble Dartakan sekä KWB Laurentin. Näistä jokainen ovat allekirjoittaneen mielestä lähes legendoja! Tämän tamma tulee sukupuunsa, luonteensa ja toivottavasti myös kilpailumenestyksensä vuoksi vaikuttamaan paljon Koulukonien jalostustoiminnassa. Pitäähän Noven kaltaisia helmiä saada maailmalle lisää - vain pikkuisemmassa muodossa. Syy, miksi aikoinaan tammaa Koulukoneihin edes haviteltiin, oli itse hevosen lisäksi sen upea sukupuu, johon tamman omistajatar on rakastunut täysin. Toivottavasti orienkin omistajat tykkäävät ja (toivottavasti!) myöskin kasvattien omistajat! Isä Lumière de Éowyn on kerrassaan upea! Hannover-ori on saavuttanut 21.10.2007 mennessä jo 38 krj-sijoitusta ja onhan se piipahtanut jo laatuarvostelussa. Kesäkuun 2007 KRJ-laatuarvostelusta tuloksena oli hieno KRJ-II-palkinto. "Lumoksi" kutsuttu ori on syntynyt 07.05.2006 ja käynyt myös näyttelyissä. Lumolle on tippunut niistä pari irtoSERTiä. Nove on vasta sen toinen jälkeläinen - aiemmin on syntynyt yksi tammavarsa Music’s Wicked. Toivottavasti isän lahjat periytyvät sen toiselle tyttärelle, sillä sen verran menestynyt ori sen on - niin kilpailusuorituksiltaan kuin rakenteeltaakin. Lumon kasvattajatalli on Sabadilla Manor ja saman paikan omistuksessa se edelleen asuu. Oikea helmi! Noven emä Namara VOE on Itä-Laakson kasvatti ja myöskin siellä asuva fwb-tamma. Ahkerasti kisakäytössä ollut tamma on saavuttanut 21.10.2007 mennessä jo 27 sijoitusta ja omistajan, Natalie V., mukaan niitä tulee vielä lisää. Raudikko on syntynyt 20.04.2006, ja sen suku on aivan mahtava! Se sisältää menestykkäitä kilparatsuja, Startallin Legendoja - kerrassaan täydellistä! Luonteeltaan "Nanna" on rohkea, mutta rauhallinen vesipeto! Ratsuna tamma on omistajan mukaan yhteistyöhaluinen ja keskittynyt. Se todella yrittää parhaansa - varsinkin kouluratsastuksessa, joka on tosissaankin sen laji. Nanna on Grand Prix - tasoinen kouluhevonen. Sen askeleet ovat pehmeät, mutta näyttävät - toivottavasti tytär on perinyt ne! Nove on Nannan ensimmäinen varsa, toivottavasti se yltää äidin tasolle! Odotukset tulevat olemaan ainakin kovat, mutta koska veriperintö on kympin luokkaa, eivät ne ole mahdottomat täytettäviksi! Tästä kiitos kirii emälle ja isälle. Luonnekuvaus Heidin koulukonien ollessa vasta unelma minun pölyisessä pääkopassa, kauppasi Itä-Laakson omistajatar Natalie V. monia kasvattejaan lehdissä. Tulin ostaneeksi sellaisen, mistä mainos löytyi ja se oli sitten menoa! Katseeni kiinnittyi heti Novesta kertovaan pätkään - silloin hieman yli vuoden ikäinen neitokainen tuli niin upeasta suvusta, että olin suorastaan tippua tuolilta. Lähdin tottakai ajelemaan Itä-Laaksoon päin, missä tamma oli. Se hurmasi minut heti avoimella luonteellaan ja energisillä liikkeillään, joita se esitti pukkilaukkasarjojen muodossa tarhassaan. Kasvattajatar haki tamman minulle ja harjailin sitä vähän, jolloin todellakin huomasin Noven ihastuttavan luonteen! Vielä kun se näytti liikkeitään kentällä, olin mykistynyt. Tein tammasta tarjousta ja viikko-pari myöhemmin, kasvattajan harkinnan jälkeen, tuli viesti, jossa kerrottiin, että Nove olisi minun, jos sen vielä haluaisin. Halusin tietenkin, ja niinpä tammavarsa matkasi Koulukoneihin. "Mä olen sun kaveris, oleksä mun?" Nove on uskomattoman eloisa ja avoin tamma. Ilkeyttä siinä ei ole piirun vertaakaan, pieniä pahoja tapoja kuitenkaan unohtamatta. Neiti on luultavasti saanut ihmisten hurmaamisen lahjan geeneissään, emänsä puolelta. Emän tavoin Nove on hyväkäytöksinen - se ei potki, pure, liiskaa hoitajaa karsinansa seinälle, tapa hirveillä hännänhuiskimisilla tai muuta vastaavaa. Tamma osaa kyllä olla pikkumainenkin, onneksi vain harvoin. Se uskoo nopeasti ainakin allekirjoittaneen käskyjä, mutta vieraidenkaan kanssa ei ole kunnioitusongelmia. Nove tuntuu hyväksyneen sen, että se on ihmiseen verrattuna alakynnessä ja sillä sipuli. Eikä tammaneiti tätä vastaan tunnu turhaan poukkoilevan - ehkä se on ymmärtänyt, että kun on kiltti ja hellyyttävä, saa liian helposti heltyvältä omistajalta paljon kehuja, rapsutuksia ja ennen kaikkea, omenoita ja porkkanoita! Nove on älyttömän helppo käsiteltävä. Taluttaessa tamma on rauhallinen ja sen voi antaa pienempienkin käsiin. Se tykkää harjauksesta ja käyttäytyy sen aikana hyvin; pysyy paikoillaan ja pääasiassa torkkuu, varustaminenkaan ei ole koskaan tuottanut ongelmia, lukuunottamatta pullistelua, jota tamma harrastaa kovin mielellään. Tämä harrastus ei ole se kaikista kivoin hoitajalle, mutta se on pikkuseikka niin hienon hevosen kuin Noven tapauksessa! Mutta yli kaiken Nove rakastaa vettä, kuten äitinsäkin! Tamma on kerrassaan hulluna veteen - tämän tamman kanssa ei ole vaaraa vesikauhusta! - ja joskus se on hyvä piirre, joskus ei. On tietysti kivaa, kun Nove on niin helppo pestä, se ei pelkää maastossa purojen ylitystä jajaja, mutta joskus pesuboksista ei millään voida lähteä ja puroilla on kasteltava ratsastaja! Mutta tästä välittämättä, onhan se kivaa, että hevonen tykkää jostakin.. ..kunhan koko homma ei mene överiksi, eikä niin ole ainakaan toistaiseksi Noven kohdalla käynyt! Ratsuna tamma on suhtkoht normaali. Se ei ole mikään superherkkä tapaus, joka pomppii eteenpäin kuin aropupu jos lehti hipaisee sen kylkiä, eikä se kyllä ole mikään matokaan, joka pääsee hyvällä tuurilla kaksi metriä eteenpäin per tunti. Nove on ehdottomasti kouluratsu; tamma ei osaa hypätä alkuunkaan ja turvallisuussyistä ainakin suuret esteet on jätetty pois ohjelmistosta; eihän GP-tason koulukoni saa jalkojaan katkaista koikkelehtiessaan jos jonkinmoisten esteiden ylitse. Kouluratsastus tuntuu maittavan tammalle itselleenkin hyvin - se osaa keskittyä tehtäviin ja se myös haluaa. Tammaa ei tarvitse patistaa, kun harjoitellaan kouluratsastusta! Noven parhaita numeroita ovat ehdottomasti lisäykset - tamman upeat, lennokkaat liikkeet pääsevät niissä loistavasti esille. Maastoillessa tamma on hyvin rauhallinen - joskus se haluaa pysähtyä tutkimaan ympäristöä. Nove pitää maastoesteistä; se koikkelehtii niiden yli kuin pikkulintu. Vaikkei tekniikka silmiä häikäisekään ja aiheuta niin aurinkolasitarvetta, niin siitä huolimatta sillä on hauskaa ja niinhän se pitääkin olla. Irtohypytys ei ole ollenkaan Noven laji - tamma ei varmastikaan edes ymmärrä, mitä ihmettä siltä edes haetaan. Juoksuttaessa se käyttäytyy useimmiten nätisti, mutta meinaa joskus kuumua, eikä malta varsinkaan laukkojen jälkeen hidastaa. Kuljetus on Novelle tuttu, muttei kovin mukava juttu. Tamma kyllä saadaan kyytiin, mutta siihen vaaditaan paljon kärsivällisyyttä! Kaikenlainen patistaminen ja tuuppiminen on vain haitaksi; Nove kyllä menee kyytiin, kunhan saa tarpeeksi aikaa. Kilpailuissa tamma on ehdottomasti innoissaan! Se haluaa aina tutkia muita hevosia, vaikkei ratsastaja siitä pidäkään, mutta keskittyy kyllä hyvin. Nove on kuitenkin herkkä ratsastajan jännitykselle ja siksipä kuskin täytyisi olla mahdollisimman rauhallinen, jotta tamma pystyy keskittymään omaan suoritukseensa ja tekemään parhaansa. Parhaimmillaan se on loistelias, huonoimmillaan jännittynyt aropupu! Nove kuuluu ehdottomasti tallin rakastetuimpiin tammoihin avoimen luonteensa vuoksi! Kilpailut Noverta VOE on saavuttanut krj:n laatuarvosteluun vaadittavan maksimisijoitusmäärän (35) ja on siirtynyt pois kilpakentiltä. Sijoitukset krj:n alaisista kilpailuista (47 kpl) :: 04.11.'07, Woodrow, Vaativa B, 4/37 04.11.'07, Adam Warmbloods, Helppo C, 4/23 04.11.'07, Adam Warmbloods, Helppo B, 1/26 07.11.'07, Okariina, Helppo B, 2/40 08.11.'07, Tumpela, Helppo C, 3/25 09.11.'07, FC-Riders (K Gård), Vaativa B, 4/55 09.11.'07, FC-Riders (K Gård), Grand Prix, 6/49 09.11.'07, FC-Riders (K Gård), Vaativa B, 5/49 09.11.'07, Hamilton, Vaativa B, 2/56 09.11.'07, Willoughby, Vaativa B, 4/38 14.11.'07, ROWDY (Rowea), Helppo C, 2/36 14.11.'07, ROWDY (Rowea), Helppo B, 4/36 20.11.'07, Kuvitettu, Helppo A, 3/30 21.11.'07, FC-Riders (K Gård), Grand Prix, 9/112 23.11.'07, FC-Riders (Ljusgård), Vaativa A, 9/103 23.11.'07, FC-Riders (Ljusgård), Intermediate II, 9/120 25.11.'07, Tumpela, Helppo B, 5/50 28.11.'07, Tumpela, KN Special, 6/41 01.12.'07, Ciar Dressage, Vaativa B, 5/56 03.12.'07, Hamilton, Vaativa A, 5/54 03.12.'07, Hamilton, Grand Prix, 5/45 04.12.'07, Notrhern Lights, Helppo C, 5/39 09.12.'07, Mörkövaara, Helppo C, 4/40 11.12.'07, De Duivel, Helppo A, 5/111 12.12.'07, Silfran, Helppo A, 4/47 12.12.'07, Tumpela, Helppo C, 1/40 19.12.'07, Okariina, Helppo A, 4/45 19.12.'07, Southern E Arabs, Helppo B, 5/30 20.12.'07, FC-Riders (K Gård), Vaativa A, 4/110 23.12.'07, Vadelmankukka, Vaativa B, 8/154 01.01.'08, Viehättävä, Vaativa A, 3/59 01.01.'08, Viehättävä, Vaativa B, 9/84 06.01.'08, FC-Riders (K Gård), Intermediate II, 6/76 06.01.'08, FC-Riders (K Gård), Prix St. Georges, 5/108 07.01.'08, Vihermetsän Ratsastajat (Kirveltäjä), Helppo C, 5/50 09.01.'08, Hamilton, Vaativa B, 2/60 09.01.'08, Hamilton, Vaativa A, 5/55 09.01.'08, Hamilton, Vaativa A, 6/55 10.01.'08, Baked Apple, Vaativa B, 1/117 10.01.'08, Baked Apple, Vaativa B, 6/117 10.01.'08, Baked Apple, Helppo B, 8/147 10.01.'08, Baked Apple, Intermediaire I, 10/103 10.01.'08, Baked Apple, Grand Prix, 3/97 15.01.'08, Lakea, KN Special, 5/40 19.01.'08, Charmeur Dressage, Helppo B, 2/118 09.02.'08, Charmeur Dressage, Helppo A, 1/118 10.02.'08, Hildegard, Grand Prix, 2/30 Jälkeläiset Noverta VOE on rajoitetussa jalostuskäytössä. 01. fwb-t, s. 01.09.'07, Grimderella Drab, i. Milton Chapie, om. pepelaku 02. fwb-o, s. 02.12.'07, Licence to Kill Drab, i. Suaveness of Romulus, om. Nettan, Lousiana 03. fwb-t, s. 01.01.'08, Echata Drab, i. Sleepwalker, om. conciërge 04. fwb-o, s. 15.01.'08, Horton Drab, i. Suaveness of Romulus, om. pepelaku 05. fwb-o, s. 20.02.'08, Never Say Never Drab, i. Landlord Y, om. tyler ... Valmennukset - - - -, Nove ei ole käynyt valmennuksissa. Kuvagalleria
© tyler, kiitokset kuvista! Klikkaa kuvat suurikokoisemmiksi. Otsikon kuvat © Christiane Slawik, Slawik |