Lunatic Perustiedot Sukupuu
Luonnekuvaus Lunatic on yksi niistä yhdeksästä awb:stä, jotka matkasivat meille samana päivänä - kiitos toisen kasvattajan Katin manipuloinnin! Vaikka suuri hevosmäärä alkuun tuntuikin kauhistuttavalta, niin Lunatic on ainakin osoittautunut hintansa arvoiseksi - kiltti ja ystävällinen tamma tulee ainakin toivottavasti periyttämään jälkeläisileen samoja luonteenpiirteitä, jolloin saan kiristettyä varsoista huippuhinnan. Kjähkjäh. Ja sinänsä, mitään muuta neidiltä voikaan odottaa huippukasvattajiensa ansiosta .. Luna varsin helppo ja rauhallinen tamma, jonka kanssa hermonmenetyksiä kokee hyvin harvoin. Tallityöntekijämme luonnehtivatkin neitiä pirteäksi ja mukavaksi, ainakin pahaluonteisiin oreihin verrattuna. Neiti ei ole koskaan tehnyt itsestään sen suurempaa numeroa, ei koskaan ilkeile tai vaadi muita orjikseen (kröhöm, voivatko hevoset edes vaatia? Sivuseikka!), jonka vuoksi Luna on yksi tallin suosituimmista neideistä. Eikä muidenkaan hevosten kanssa ole sen suurempia ongelmia, mitä nyt toisinaan voi vähän luimistella mikäli toinen tulee liian lähelle omaa heinäkasaa. Mutta ainakaan toistaiseksi Luna ei ole aiheuttanut sen suurempia vahinkoja muille kaakeille, joten luimistelut annettakoon anteeksi. Käsittely ei ole lainkaan vaan tamma mieluusti kiukuttelun sijaan torkahtele ja toisinaan kurkistelee hiukan nostetun silmäluomensa alta maailman menoa. Tamman uskaltaa antaa aloittelijoiden käsiin, ihan missä tilanteessa vain, eikä esimerkiksi talutuksessa ole minkäänlaisia vaikeuksia oreistakaan huolimatta. Harjaus on yksi Lunan lempipuuha, eikä tamma lainkaan vastustele tätä, vaikkakin saattaa hienoisella luimimisella muistuttaa hoitajaansa, mikäli tämä harjaa neidin makuun liian kovaa tai liian pehmeästi. Varustaminen on jälleen helppoa, tamma seisoo rauhassa paikoillaan, eikä pullistele juuri lainkaan. Ainoastaan suitsiessa pää voi nousta alkuun korkealle, mutta aika helposti sen saa alas sieltä katonrajasta. Ratsuna Luna on varsin rauhallinen ja lähestulkoon pomminvarma - lähinnä tammaa saa houkutella eteenpäin. Se on notkea kuin keitetetty spagetti ja ketterä kuin kissa, jolloin kouluradat vääntyvät varsin mallikelpoisesti, eikä esteilläkään ole ongelmia - mutta neidillä ei ole tarpeeksi ponnistusvoimaa ja kapasiteettia korkeille radoille, jolloin olemme painottuneet ehdottomasti kouluratsastuksen harrastamiseen. Lunalta sujuvatkin helpoiten kokoavat liikkeet, lisäyksissä tamma on aika haluton ja raskas. Varsinkin alkutunnista saa Lunalta ihan oikeasti vaatia kunnon eteenpäinpyrkivyyttä, muuten koko ratsastus menee täysin pipariksi, kun tamma saa vallan päättää mitä tekee, eikä se varmasti hypi tasajalkaa "jee, kouluratsastusta!!" - meiningillä. Maastoillessa Luna on kuuliainen, mutta hiukan varuillaan ympäristöstään. Kuljetus ei tammaa juurikaan jännitä, vaikkakin alkuun se voi olla varsin kiinnostunut kopista. Mielenkiinto siirtyy kuitenkin nopeasti sisällä odottaviin heiniin, eikä aikaakaan, kun Luna seisoo valmiina matkustamaan - ja tyytyväisenä syödessään niitä herkkuja, joita ylihuolehtiva kultamussukkamamma on sille varannutkaan. Kilpailut sujuvat samalla linjalla, neiti on rauhallisuuden perikuva, kuuntelee ratsastajaansa hyvin ja tekee kyllä parhaansa, mikäli kuski osaa asiansa. Kannattaa kuitenkin lämmittelyssä ratsastaa tammaa reippaasti eteen ja kunnolla avuille, jotta radalla se ei muutu aivan makaronimössöksi, jolloin ratsastus on aika tuskallista.
Kilpailut Otsikon kuvat © Christiane Slawik, Slawik |