|
|
|
|
|
|||||||||||||||||
![]() LITTLE DEATHS PB
» Luonnekuvaus Joulukalenterivarsana meille tullut Tessa on herkkäsieluisin draamakuningatar ever, jonka kanssa saa sietää mitä kummallisimpia päähänpistoja alkaen niin ylimääräisistä tutustumisretkistä orien kasseille kuin hoitajan taskuun (... jonka jälkeen on vuorossa osio "maista!"), eikä tammaa sen omasta mielestään saisi komentaa ollenkaan. Omaa tahtipuikkoansa vauhdikkaan sinfonian tahdissa heiluttava Tessa on silti omalla tavallaan hyvin rakastettava hevonen, sillä kiintymystään se ilmaisee mielellään ja suhteellisen nopeastikin, mutta kortilla on aika kääntöpuolensa - suhde Tessan kanssa on ailahtelevainen, ja vaikka se edellisenä iltana upottaisi turpansa syliisi ja seisoisi siinä rapsuteltavana montakymmentä minuuttia, niin aamulla neidin voi tavata korvat tiukasti niskaa vasten painuneita hampaitansa näyttelevänä petona. Tamma on talutetettaessa oikeastaan aikamoinen laiskamato, sillä sateisella, korviavihlovalla saati tamman makuun liian kylmällä ilmalla ulos meneminen tuntuu olevan ihan karmeaa, eikä Tessa pysty edes kävelemään kymmentä metriä suoraan pysähtymättä ihmettelemään jotain "outoa", tavallisimmin ruokaa. Hoputtaminen eri muodoissansa onkin Tessan kanssa puuhatessa tullut varsin tutuksi, ja tänäpäivänä voi jo sanoa, että neiti uskoo parhaiten suhteellisen lempeää ohjausta. Muiden hevosten kanssa nti diiva on aikamoinen päällepäsmäri, sen päähän ei voi mahtua ajatus toiseksi jäämisestä, vaan aina on oltava ensimmäinen ihan kaikessa - ruokinta-aikaan Tessan pitää ehdottomasti saada sapuskaa nenän eteen ensimmäisenä, se pistää kunnon show:n pystyyn jos kaveri viedään tarhaan ennen sitä jne. Tessan käsittely on aikamoista kauhun tasapainoa, sillä tamma on koko ajan valmiina hyökkäämään hampaat irvessä ja potkut jo ladattuina, mutta kun se on muutaman kerran sitä yrittänyt ja saanut kunnolla takaisin, niin tuttujen kanssa neiti osaa käyttäytyä nykyään paremmin. Uusia hoitajia Tessa kuitenkin testaa täydellä antaumuksella, ja mikäli se onnistuu pääsemään niskan päälle, niin jatkossa käsittely on aivan hirveää. Parhaimmiten tamman hoitaminen onnistuu, kun se on sidottu kiinni käytävälle ja sille on annettu jotain tekemistä, esim. nenän eteen vähän heinää syötäväksi, sillä tylsistyessään tamma esittää ilkeilyvarastonsa kuopimisesta näykkimiseen, eikä kenelläkään ole jälleen kivaa. Harjaamisesta se ei pidä lainkaan, mutta sietää puuhan ihan hyvin, jollei myrtsiä ilmettä oteta huomioon ja jalatkin nousevat oikein pyydettäessä. Satulan kanssa Tessalla on kuitenkin henkisiä ongelmia, se väistelee kyseistä kapinetta niin paljon kuin narut antavat periksi ja muuttaa vatsansa muodon rantapalloksi kun hoitajaparka yrittää kiskoa vyötä kiinni. Suitsimisessa ei ole onneksi ongelmia. Pesukarsina on tälle vesifobiaiselle jättikirpulle jotain niin kamalaa, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Letku taitaa olla Tessasta karmea käärme, joka vielä tulee ja puree sen pään poikki, sillä niin paljon se sitä väistelee. Sienellä peseminen onnistuu vielä jotenkuten, mutta kun jalat pitäisi viilentää, niin tallissa ja koko kotimaassamme raikaa hoitajan ja Tessan välinen kaksinkamppailu. Eläinlääkärikään ei pidä Tessaa unelmapotilaana, mutta ei se niin kauhea gangsteri piikkien kanssa ole - kengityskin sujuu vielä jotenkuten, jos joku tuttu on pitämässä Tessalle seuraa. Vaikka tammaa voisi ensinäkemältä luulla sähäkäksi ja pirteäksi ratsuksi, niin se on oikeastaan jotain aivan muuta ainakin alkutunnista. Verryttelyssä Tessaa saa hoputtaa eteenpäin sellaisella tahdilla, että ompelukonekin jää toiseksi, ja vaikka mielelläni kerran ärjähtäisin kunnolla raipalla, niin siitä Tessa vetää sellaiset pultit, että lopputunnista ei tule yhtään mitään tamman kipittäessä kauheaa vauhtia avuilta karkuun. Siksi on parempi alkuun sietää Tessan pöllöilyä, ottaa verryttelyyn paljon laukkapätkiä ja siirtymisiä, jotka saavat tamman heräämään. Sitten kun se liikkuu, pidätteet menevät edelleen hyvin läpi ja ratsastaja voi alkaa vaatia hiljalleen yhä enemmän, voimakkaampaa taipumista, erilaisia harjoituksia - parhaimmillaan tamma on kuitenkin vasta ihan lopputunnista. Tessa on kuitenkin aina tarkka ratsastajastaan, mikäli tämä kesken hienoimman, tahdikkaimman ja rennoimman sulkutaivutuksen hipaisee vähänkin liian kovaa pohkeellansa sen kylkiä, niin tamma ottaa kaikki avut kirjaimellisesti ja lähtee tuhatta ja sataa suoraan eteenpäin. Vaikkei Tessa rautakankea muistutakaan, niin esteradan käännökset ovat sille kertakaikkiaan liikaa. Pitkät koivet loikkivat vielä jonkinlaisten esteiden yli, mutta kun ratsastaja tahtoo nopeaa reagointia sillä sekunnilla kun antaa apunsa, niin Tessa menee sekaisin ja jättää koko homman kesken. Niinpä pienten yksittäisten esteiden, tai vaikka jumppasarjojen, ylitys sujuu vielä ja pitää tamman mielen virkeänä, mutta radat ja maastoesteurheilu on jätetty vähemmälle loukkaantumisriskin vuoksi... Maastoillessa tamma on tasolla ihan kiva, vähän jännittynyt ja kettuilee muille hevosille minkä ehtii, mutta kun Tessan huomion pitää ratsastajassa itsessään, niin ei se tee oikeastaan mitään, vaikka saattaakin vähän säpsähdellä rasahduksia ja vastaavia. Tessan kuljettaminen on aika karmaiseva kokemus ainakin lastaajalle, vaikka tamma vain nauttii kettuilustaan. Sen saa kyytiin parhaiten, tai melkein ainoastaan ruoan avulla, sillä kun vain yrittää taluttaa Tessaa sisään, se lyö jarrut pohjaan eikä hievahdakaan moneen tuntiin. Kisareissujemme lyhentämiseksi aina kun Tessaa lastataan, mukana on PAAALJON syötävää, sillä matkallakin se on varsin rauhaton ellei saa täyttää mahaansa. Kilpailuissa neidistä tulee esiin sähäkämpi puoli, ja se jo alkuverryttelystä lähtien kiirehtii turhaan, mutta rauhallinen ja tuttu ratsastaja löytää oikeat avaimet Tessan rauhoittamiseen ja rentouttamiseen, jolloin se tyytyväisenä hakeutuu pyöreämmäksi suorittaen tehtävät yhtä tarkasti, ja kiltisti kuin kotonakin. Jännittäminen ei ole kuitenkaan kovin suotavaa Tessan kanssa, sillä se kuuntelee ratsastajaa tarkasti ottaen hänestä vaikutteita itseensä. » Kilpailut » Jälkeläiset Little Deaths PB on virtuaalihevonen! |
||||||||||||||||||||
| | ||||||||||||||||||||