etusivu
esittely
hevoset
toiminta

KILPAILUTOIMINTA

Tropican kilpailutoiminta on riippuvainen monesta muuttujasta, tärkeimpänä mainittakoon omistajan mieliala sekä kiireet - silloin kun tuntuu, että on tuhat rautaa tulessa, on kovin hankalaa alkaa vielä järjestämään kilpailuita, joihin Brasiliassa vaaditaan vielä erityisjärjestelyjä: mikäli leijonat pääsevät kisa-alueelle ja koskevat miljoonien arvoisiin GP-ratsuihin, jokainen varmasti ymmärtää, millainen lasku tulee varsinkin kun Brasilian vakuutusyhtiöt ovat enemmän ja vähemmän luotettavia.

Niinä hetkinä, kun elämä tuntuu olevan pelkkää ruusuilla tanssimista, allekirjoittanut erehtyy kirjoittelemaan kilpailukutsuja bambujen runkoihin (niin kuin mummot myynti-ilmoituksia kauppojen seinille) ja lähettämään ne myöskin anottavaksi KRJ:n suuntaan. Tästä onkin hyvä päätellä, että ratsastuslajeista järjestämme ainoastaan Kouluratsastusjaoksen alaisia kouluratsastuskilpailuita - toisinaan tallilla voi olla NJ:n alaisia näyttelyitä. Kilpailuimme ovat nykyään avoinna joko kaikille tai vain holsteineille, seurakilpailuita emme suosi.

Mikäli kilpailija uskaltaa riskeerata pienin pullaponimussukkansa hengen (kyllä, hengenmenetykset ovat mahdollisia, vaikka kovasti yritämme tallialuetta suojata pedoilta), on äärimmäisen tervetullut kilpailemaan Tropican tiluksille! Toivomme toki, etteivät myöskään surkeat palkinnot kadota urheita kisasieluja...

» Tulevat KRJ-kilpailut
17.11.2008, kutsu, avoinna kaikille
16.11.2008, kutsu, avoinna kaikille
15.11.2008, kutsu, avoinna kaikille
14.11.2008, kutsu, avoinna kaikille
13.11.2008, kutsu, avoinna kaikille
12.11.2008, kutsu, avoinna kaikille
11.11.2008, kutsu, avoinna kaikille
10.11.2008, kutsu, avoinna kaikille
09.11.2008, kutsu, avoinna kaikille
08.11.2008, kutsu, avoinna kaikille

» Tulevat NJ-näyttelyt
31.10.2008, kutsu, avoinna holst

» Jo järjestetyt KRJ-kilpailut
03.09.2008, tulokset, avoinna kaikille
03.09.2008, tulokset, avoinna kaikille
03.09.2008, tulokset, avoinna kaikille
03.09.2008, tulokset, avoinna kaikille
03.09.2008, tulokset, avoinna kaikille
20.08.2008, tulokset, avoinna kaikille
20.08.2008, tulokset, avoinna kaikille
20.08.2008, tulokset, avoinna kaikille
20.08.2008, tulokset, avoinna kaikille
20.08.2008, tulokset, avoinna kaikille
12.08.2008, tulokset, avoinna holst
12.08.2008, tulokset, avoinna holst
12.08.2008, tulokset, avoinna holst
12.08.2008, tulokset, avoinna holst
12.08.2008, tulokset, avoinna holst
12.08.2008, tulokset, avoinna holst
12.08.2008, tulokset, avoinna holst
05.08.2008, tulokset, avoinna kaikille
05.08.2008, tulokset, avoinna kaikille
05.08.2008, tulokset, avoinna kaikille
05.08.2008, tulokset, avoinna kaikille
05.08.2008, tulokset, avoinna kaikille
24.07.2008, tulokset, avoinna kaikille
10.06.2008, tulokset, avoinna kaikille
10.06.2008, tulokset, avoinna kaikille
10.06.2008, tulokset, avoinna kaikille
27.04.2008, tulokset, avoinna kaikille
27.04.2008, tulokset, avoinna kaikille
27.04.2008, tulokset, avoinna kaikille
25.04.2008, tulokset, avoinna kaikille
25.04.2008, tulokset, avoinna kaikille
04.04.2008, tulokset, avoinna kaikille
04.04.2008, tulokset, avoinna kaikille
04.04.2008, tulokset, avoinna kaikille
24.03.2008, tulokset, avoinna FCR
24.03.2008, tulokset, avoinna FCR
24.03.2008, tulokset, avoinna FCR
24.03.2008, tulokset, avoinna FCR
24.03.2008, tulokset, avoinna FCR

ulkoasun © Laura Haaksiluoto