Koetko olevasi liian vetinen? Suosittelen lämpimästi syventymään seuraavaan kuivaluumutekstiin, jonka jälkeen olo voi tuntua rusinalta entisen viinirypäleen sijaan! (Ciarissa muuten kasvatetaan viinirypäleitä. Ne ovat hyviä.)

Tropican sijainti Brasilian viidakkojen syövereissä, Amazonilla, on varsin omaperäinen paikka pyörittää kilpa- ja siitostallia. Lähistöllä ei ole mitään muuta kuin vihreitä pensaita, kookospuita, yksi banaanipuu ja muutama bambu, hirvittävästi pahoja villieläimiä sekä naapuritalli, Ciar Dressage, noin kilometrin päässä meiltä. Sivistyksen pariin saakin huristella autolla tunteja ja useimmiten matkat ovat ärräpäiden värittämiä, sillä allekirjoittaneen suosimat limusiinit eivät ole todennäköisesti suunniteltuja viidakkoajoon ja mudassa rämpimiseen - tai ylipäätäänsä naisen ajettavaksi.

Lämpimässä ilmastossa sateita on silloin, kun naapurin ilkeä maissiviljelijä ei kastele liikaa omia kasvejaan, jotka kuitenkin useimmiten päätyvät hevostemme tuhoamiksi. Tilan maille on pitkään suunniteltu oman hedelmäpuutarhan perustamista, mutta tähän asti olemme tyytyneet luonnon antimiin, kookoksiin, sekä yhteen banaanipuuhun, jonka ilkeä naapuri istutti muutettuamme tänne. Banaanipuu on varsinainen tehopuska ja sen antimia riittää jaettavaksi niin työntekijöille, Ciar Dressagen väelle kuin myyntiinkin - ja banskut ovat vielä herkullisia, mutta en voi kieltää, etteivätkö Ciarin viinirypäleet olisivat hyviä. Olenkin aina hyvin tyytyväinen, kun onnistun varastamaan muutaman vierailullani.

Lukemieni tietokirjojen mukaan Brasiliassa pitäisi olla lähinnä jaguaareja, mutta meidän riivaajina toimivat niin krokotiilit, norsut, papukaijat kuin tiikeritkin, eikä sovi unohtaa ilkeitä leijonia (kova haave olisi tehdä niistä tallikissoja) tai pieniä hämähäkkejä. Käärmeitäkin löytyy. Yritämme parhaamme mukaan suojautua näiltä hirmuisilta villipedoilta, mutta toisinaan joku uskaltautuu liian lähelle minun reviiriäni: tällöin vastassa on kiukkuinen naishenkilö vanhan haulikkonsa kanssa, jonka ammukset kylläkin osuvat naapurin papan maissipeltoon. Sinällänsä eläimet tuovat kuitenkin hyviä treenaushetkiä, sillä kun GP-tason puoliveriseni pinkovat niiltä pakoon, kehittyy kestävyys ja mielentila virittyy varmasti voittokulun soinnulle.

Tilalle johtaa pieni, lähes umpeenkasvanut, kiemurainen tie (Suomessa sitä sanottaisiin poluksi). Autot onkin pääasiassa jätettävä jonnekin kauemmaksi, siihen mihin asti niillä sattuu pääsemään, ja sen jälkeen hoitaa kyyti jalkapelillä vältellen parhaansa mukaan leijonien raapivia kynsiä ja käärmeiden luikertelevaa olemusta puhumattakaan maamiinoista (luulen, että se maissinviljelijänaapuri on laittanut niitä sinne ihan vain kiusakseen). Lisäksi en ole oikein varma, onko osa niistä kasveista myrkyllisiä - kerran kyllä yksi vierailija ilmoitti, että on kasviprofessori ja yksi kasveista on Lihimus Syöjimys. Jaa-a, en ole vielä vaivautunut selvittämään, mikä se sellainen onkaan.

Pihapiiri on suhteellisen laaja ja sairaalloisen siisti aina silloin, kun villieläimet eivät pääse tuhoamaan sitä ja koska työntekijät joutuvat koluamaan jokaisen hiekanmurun kääntöpuolen varmistaakseen, etteivät rikkaruohot pääse valloilleen. Keskikokoisen tallirakennuksen lisäksi lähistöltä löytyy niin kenttä kuin maneesikin omistajattaren kartanoineen sekä ruohosta vihertävät tarhat valkoisine aitoineen - ja silmänkantamattomiin puskia, joista saattaa sillointällöin kurkistella apinoita. Liki kolmenkymmenen hevosen tallilla on aina toimintaa, hevosia pyörii pihassa hoitajineen, omistaja kiljuu ohjeita siemaillen shampanjaa ja toisinaan myöskin naapuritallin omistaja tekee visiittejä kuumailmapallollaan.

Talli voi vaikuttaa ulkoapäin hyvinkin siistiltä, mutta lähinnä vain sen takia, että julkisivua kuurataan sairaalloisesti, jotta talli näyttäisi edes jotenkuten hienolta siittolalta. Vaaleat seinät, rusehtavat ovet ja valkoiset ovenkarmit ovatkin varsin helposti likaantuvia, joten allekirjoittanutta miellyttävä puhdistustahti on lähinnä puolen tunnin välein, joka on kuitenkin aika mahdoton toteutettava. Oven vieressä nököttää se ainoa banaanipuu, tallin takana taaseen jälleen puskaa. Ja arvatkaapa mitä löytyy sivuilta? Puskaa! Puskia pyritäänkin raivaamaan aina silloin kun joku jaksaa, jaksaminen taaseen todella harvinaista - tärkeämpäähän on se, minkä kaikki näkevät! Kukaan ei välitä tallin takaa olevasta alueesta, eikö niin?

Sisältä talli on tietenkin ultramoderni, mitä muuta voi odottaa? Karsinat jakautuvat käytävän molemmin puolin, tosin toiselle sivulle varsin hajanaisesti, sillä onhan niin taukohuone kuin toimistokin ja muut vastaavat sijoitettava jonnekin päin tallia. Vaikka käytävältä katsoen talli voi näyttääkin siistiltä ja leuka voi loksahtaa auki upeista pesuboksin järjestelmistä, joista en tiedä itsekään kaikkea, niin ihan kaikkialle emme kuuluisia vieraitamme kärrää.

Jatkuvasti sotkuinen toimisto on omistajan oma talliviidakko: olet taitava, mikäli onnistut raivaamaan tien pöydän sekä muhkean tuolin luo; seiniltä löytyy tietenkin kaikenmaailman palkintoja, joita voi tuijottaa kun masentaa - sekä tietokone, jolla voi päivittää virtuaalitallia. Varustehuoneemme on kuitenkin sairaalloisen siisti (esittelykelpoinen 24/7), eikä rehuvarastossakaan vilistä hiiriä tai hämähäkkejä, sillä tallipojat siivoavat molemmat päivittäin ankaran pakotuksen alla. Satuloille on varustehuoneesssa omat telineensä yhdellä seinustalla, toiselta löytyvät suitset, kolmannelta jokaisen hevosen harjalaatikko mahdollisine suojineen höystettynä vielä muulla tarpeellisella krääsällä. Rehuvarastosta kertominen on äärimmäisen minimaalisella tasolla - mistäs sitä tietää, tuleeko karmeita vakoojia, jotka tämän tekstin perusteella keksisivät ruokintamme synkimmät salaisuudet - ja sitten ne eivät enää olisi salaisuuksia! Mutta todettakoon, että lukitun oven takaa löytyy ihan kiva huone .. :D

Olisi mahtavaa, mikäli joku rakentaisi talliin uuden krääsähuoneen - nyt tavaraa tuntuu löytyvän käytävän seinille rakennetuilta hyllyiltä enemmän kuin lääkäri määrää. Toisinaan epäsiisteys saa omistajan repimään hiukset päästänsä ja muuttumaan raivonpuuskiensa aikana kaljuksi tomaatiksi. Valitettavasti kaikki ylimääräinen raha käytetään vain hevosten ostoon, joten uusi huone jäänee lähinnä omistajattaren haaveeksi.

Liikutusmahdollisuuksia riittää: miinatilanteeltaan epävarma kenttä, maneesi, joiden kattorakenteiden pelkään pettävän sekä tietenkin viiden tähden maastoilumahdollisuudet höystettynä ilmaisilla extreme - kokemuksilla. Vaikka Tropican ja Ciarin maille on rakennettu (vaiko raivattu?) yhteisiä maastopolkuja, tuppaavat ne kasvamaan nopeasti umpeen, eikä kukaan ole vielä saanut häädettyä villieläimiä toisaalle. Useimmiten maastoretkillä yksi hevonen saa vähintään neljä kertaa sätkyn ja juoksee useimmiten naapurin maissipellolle. Viiden tähden maastoesteratamme (sekin Ciarin kanssa!) on kuitenkin aidattu hyvin kaikilta maassa liikkuvilta eläimiltä - lentäviä ei kuitenkaan ole otettu huomioon.

(pst. kaikki sanoivat minua edellisen kappaleen jälkeen vainoharhaiseksi.)

Hevosten tarhat voivat näyttää varsin siisteiltä, mutta se johtuu lähinnä siitä, että kun naapuri kastelee maissipeltoaan, osa vedestä valuu myöskin tarhoihin ja ruoho kasvaa. Hevoset tosin syövät sitä aika nopeasti ja kun se loppuu, paljastuu GP-kouluratsuista kansainvälisen tason estekilpureita ja ne hyppivät aidan yli naapurin maissipellolle, eikä se ukko siitä oikein tykkää. Lisäksi meiltä löytyy myös kesälaitumia, vaikken oikein ole varma, milloin Brasiliassa on kesä, mutta hevoset saavat olla niillä aina välillä, tosin perusteellisen laiduntarkastuksen jälkeen - koskaan tiedä mitä sieltä löytyy, kuten myöskään täkäläisistä järvistä. On huhuttu, että Brasiliassa esiintyy syönvarpaasi - kalalajia, joten emme ole uskaltautuneet uimaan!

Omistaja asuu tietenkin arvonsa kaltaisessa kartanossa, eli noin tuhatneliöissä lukaalissa. Tietenkin hierontatuolein, ylellisin baaritiskein, vesisängyin ja vastaavin varusteltu rakennus on loistava lemmenlinna allekirjoittaneelle ja miehelleen, mutta siellä sopii myös kahvitella ja tietenkin juoruta - kenenkäs muunkaan kuin Sirpan kanssa, en minä seuraani mistään Ungalahungala-kaupungista raahaa, kun lähempääkin on tarjolla. Ja onhan se mukavaa katsella ylelliseltä parvekkeelta toisten raatamista, sekä pitää itse hauskaa - harmi vain, että työntekijöitä on sen verran vähän, että itsekin täytyy hevosia hoidella .. mutta mikäs siinä?