|
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||
![]() Forthcoming SY
![]() © Applewood Farm, kiitokset kuvista! Klikkaa kuvat suurikokoisemmiksi. Sukupuu
Luonnekuvaus Forthcoming on kaukana ah-ihana-hani-pusu-kulti-ihana-mussukasta - pikemminkin ori on kuin tulta ja tappuraa, mutta juuri sen vuoksi myös rakastettu mamman kultamussukka, vaikkei poika itse tätä tunnustakaan olevansa .. kuka nuorimies nyt kehtaisi muille kertoa että pohjimmiltaan rakastaa ylihuolehtivan mamman hössötystä, pelkää tietenkin saavansa kunnon naurut muiden puolelta. Hyihyi, näin vakavasti ottaen, pitäähän jokaisella pojalla olla oma ylihuolehtiva hössöttäjämami pitämässä huolta siitä, että kullannuppu muistaa syödä ja nukkua tarpeeksi. Niin, yleisluonteeltaan Fortti on aika hankala jokapäiväisine kettuiluineen, mutta pohjimmiltaan poika kuitenkin tykkää rauhaisista hetkistä rauhallisen hoitajansa kanssa, eikä sillä mitään rapsutuksia vastaan ole. Ihan kuka tahansa ei kuitenkaan pääse poitsukan suosioon ja uusia hoitajaehdokkaitaan ori voikin yrittää pelotella luimukorvilla sekä välkkyvillä hampailla, mutta siihen se jää; Fortti on siinä mielessä kiltti, että puraista tai potkaista se ei uskalla. Mikäli mahdollista pelkoaan kuitenkin näyttää orille, pääsee se herkästi niskan päälle - niinpä iloinen ilme naamalle vaikka mikä olisi. Muiden hevosten kanssa ori ei ole mikään paras kaveri - tyyppi .. Käsittely sujuu, kunhan Forthcomingia ei päästä niskan päälle. Mikäli orin luo kävelee kirjaimellisesti kädet täristen ja asenteella "kilttiheppajosnytolisithetkenpaikallaan", muuttuu se varmasti monsteriksi lukuunottamatta sitä, että ei Fortti tapa. Korkeintaan nyt "vahingossa" istuu päälle, potkaisee kallon kahtia ja piehtaroi vielä murtuneiden jalkojen päällä, mutta pikkujuttuja! Harjaus hoidetaan orin kanssa useimmiten käytävällä, tällöin se malttaa olla ihan kiltisti ja jopa vähän rentoutua. Kavioiden puhdistusta ori kuitenkin vihaa! Varustaminen ei sen sijaan saa Forttia raivostumaan, muttei kyllä hyppimään riemustakaan (> voivatko hevoset hyppiä riemusta?). Ratsuna ori on kuuma ja feikki-säikky; "jos mä säikyn tota nurkkaa tuolla, mamma varmaan pelästyy niin että lopettaa koko tunnin?" Kun Fortille ei vain anna periksi ja sitkeästi komentaa oria, kyllä se hiljalleen muuttuu paljon kivemmaksi. Orilla on varsin kivat askeleet ja se osaa paljon, mutta taitojen esiin kaivamiseen vaaditaan paljon taitoa - osaamattomalla kuskilla Fortti on kerrassaan karmea. Se kuumuu herkästi laukatessa, kuten myös hypätessä, vaikka hallitsee senkin taidon ihan hyvin. Maastopoluilla Fortti on hieman varautunut, mutta tuskin se mitään "iiksäikyn" - kohtauksia saa, ja uitto on erityisesti orin mieleen! Kuljetus ei ole hankalaa, kunhan Fortille varaa tarpeeksi viihdykettä matkalle. Se nimittäin kyllästyy nopeasti, eikä turhautunut ori olekaan niin kiva .. Mielummin siis vältetään tämä hyvillä ennakkovalmisteluilla! (; Kilpailuissa Forth on reipas ja innokas, sekä varsin utelias ympäristöä kohtaan; muita heppakavereita olisi kiva käydä tutkimassa ja tämän jälkeen potkimassa kuoliaiksi, eikä se kuskin totteleminen aina ole ykkösjuttu. Kun lämmittelee huolella, teettäen Forthcomingilla monenlaisia tehtäviä, tuntuu se hetki hetkeltä paremmalta, mutta saa varoa, ettei ori ole vain leikisti avuilla - se tekee tätä helposti. Kuskin tulee olla suht rauhallinen, niin radankin pitäisi sujua hyvin. Kilpailut
Forthcoming SY kilpailee vain KRJ:n alaisissa kouluratsastuskilpailuissa. Forthcoming SY ei ole vielä jalostuskäytössä. Valmennukset - - - -, Fortti ei ole nuoren ikänsä vuoksi käynyt valmennuksissa.
Forthcoming SY on virtuaalihevonen! | | ||||||||||||||||||||||||