Bloodcraft PB

Luonnekuvaus

Yleisesti ottaen ori on varsin innokas ja häsläävä tapaus ja sen kovassa menossa heikompaa varmasti hirvittää - Bloodin kanssa onkin ehdottomasti suotavaa pitää hatusta kiinni ja lujaa. Ilkeä se ei kuitenkaan ole, mitä nyt häslätessään kuin pikkupoika uuden pikkuauton saadessaan saattaa vahinkoja sattua. Siksipä onkin ihan hyvä juttu toisinaan hillitä orin menoa, kyllähän rauhallisemminkin pääsee perille. Blood on valtavan seurallinen tapaus: mikä tahansa kaveri kelpaa aina, huomiossa on huippua eikä sovi unohtaa orin egon suurutta - se ei murskaudu sitten millään, on takuuvarmasti betonista tehty! Ylimielisyys ei kuitenkaan ilmene ihmisen yli kävelemisenä, vaan lähinnä nuorempien hevosten pomottamisella. Vanhempien tapausten varpaille Blood ei kuitenkaan uskalla kävellä, joten kyllä sen sisältä löytyy pehmouttakin .. ;)

Käsiteltäessä ori tuntuu keksivän aina miljoona muutakin mielenkiintoista puuhaa, mutta mikäli sitä komentaa kerran-pari, on se jälleen hetken ihan kiltisti, mutta sitten saa komentaa uudelleen. Mikäli esimerkiksi harjaus on suoritettava nopeasti, on ori parasta sitoa käytävälle, jolloin se tyytyy hieman turhautuneena vain muutaman kerran kuopimaan ja tämän jälkeen epätoivoiseen harjojenvarasteluun, jolle pannaan allekirjoittajan toimesta piste heti, vaikka näyttäähän ori nyt aika hassulta sitä yrittäessään .. Ei siinä harjauksessa Bloodin mielestä mitään kauheaa ole, ori vaan tahtoisi oman sekä muiden elämän täyteen pelkkää äksöniä ja kun sitä ei aina ole tarjolla, kyllästyy se nopsaan. Siksipä harjaus onkin helpointa suorittaa nopeasti, eihän Blood silloin asioita paljoakaan vaikeuta. Jalkansa se nostaa vaihdellen - toisinaan kaikki nousevat kuin taikaiskusta, toisinaan sitten taas en edes suostu kommentoimaan kuin yhdellä sanalla: karmeaa. Varustaminen taaseen sujuu helpommin, vaikkei voi kehua, että ori mitenkään nauttisi vaikkapa vyön kiristämisestä - se kuitenkin sietää sen kuin myös suitsimisen, vaikkei metallipalan änkeminen suuhun olekaan kenellekään varmastikaan lempipuuhaa! Kesäkuumilla Bloodin pesu on hieman haastavampaa, sillä oria ei voi vesipedoksi sanoa. Se tuntuu kammoavan mukarohkeana letkuakin jo yli kaiken, niinpä homma on parasta hoitaa märällä sienellä. Eläinlääkärin ja kengittäjän kanssa se kuitenkin tulee ihan hyvin toimeen, vaikka uteliaana varmasti tutkii taskut - josko löytyisi herkkuja.

Ratsuna ori on varsin vaativa kerätessään kierroksiaan kuin Ferrarin moottori. Sillä ratsastamiseen onkin pari vinkkiä, mikäli pelottaa:
1. älä ratsasta
2. mikäli ratsastat, sulje silmät
3. rukoile
4. pelastaudu
Ori ei malttaisi seistä millään paikallaan kun sen selkään kipuaa, ja tämän jälkeen se meno vasta alkaa! Alkukäyntien muutamat sivupukkihyppyloikkimukset ovat vasta alkua, joilla Blood yrittää saada ratsastajansa kipittämään äidin kainaloon, mutta mikäli tästä ei säikähdä, voi odottaa vielä jotain muuta. Ori on kieltämättä taitava feikkaamaan kuuliaisuttaan - juuri silloin kun tyytyväisenä alkuverryttelyn jälkeen ravailet muutamaa ympyrää, orin kaula tietysti kauniisti kaartuneena (takaosasta ei puhuta!), päättää se tietenkin nähdä sinun varjossasi vihreän miehen - ja sitten taas mennään, jippiaijee! Bloodin kanssa täytyykin koko ajan itse olla skarppina, sekä laittaa ori työskentelemään - kun sillä ei jää niin kauheasti aikaa vain oleskeluun, niin se kyllä toimi silloin paremmin. Mutta varoituksena, pienikin herpaantuminen, niin katastrofi on valmis.
Kouluratsastus ei todellakaan ole Bloodin laji - vaikka se silloin tällöin väläytteleekin pieniä lahjakkuudenosoituksiaan, on nätisti kulkeminen kaikenmoisilla kiemuroilla ja muilla turhuuksilla Bloodin mielestä valtavan tylsää. Se kehitteleekin aina jotain omaa ja pian koulurata alkaakin komealla pukkisarjalla, joista tuomarit antavat varmasti kymppejä ihan mielenkiinnon vuoksi, vai? Pysähdykset ovat valtavan vaikeita orin hirvittävän eteenpäinpyrkimyksen vuoksi, ja peruutukset ovat useimmiten vain tappelua - niinpä koulukilpailut on suosiolla jätetty muille, vaikkakin kyseistä lajia kuitenkin treenaillaan säännöllisesti toiveina (vain ja ainoastan toiveina sekä haaveina) saada Bloodista vielä myös kouluponi.
Esteillä ori on kuin aikapommi, sillä selässä ollessa ainakin allekirjoittaneesta tuntuu siltä, että kohta räjähtää. Bloodin takajalat tuntuvatkin olevan kuin rakettimoottorit jotka kiidättävät sen hirvittävään vauhtiin ja pompauttavat sitten esteen yli. Orilla onkin varsin mielenkiintoinen kyky selvitä hypyistä hurjissakin vauhdeissa varoa samalla pudottamasta puomeja - se onkin varsin varma hyppääjä, mikäli ratsastaja ei sitä turhaan häiritse. Liian vauhdin karsiminen ei kuitenkaan tuntuisi olevan pahasta, ja parhaiten se onnistuu useilla puolipidätteillä, joilla Bloodia saa ainakin toisinaan kuuloille. Joskus on sitten vain pakko ohjata se volteille tai vastaaville, kun meno äityy oikeasti ihan hurjaksi. Radoilla haukotaankin henkeä, mutta ori kyllä selvittää ne 160:n sentin radat, vaikkakin sitten tähdenlennon nopeudella. Pelkäänkin jatkuvasti sen jalkojen puolesta ..
Maastoillessa Blood on edelleenkin vilkas, mutta pysyy sentään paremmin räpylässä kun esteitä ei ole näköpiirissä - maastoesteille emme olekaan edes uskaltautuneet, pelkään että siellä sitten tosissaan mentäisiin nurin, kun onnea koetellaan muutenkin jo tarpeeksi. Ori rakastaa reippaita laukkapätkiä sänkipelloilla - mihinkään sunnuntaikävelyyn siitä ei ole. Se tutkii uteliaana kaikkea mitä sattuu eteen, mutta eipä ole varmaa, että maastoilustakaan selvittäisiin ilman pahoja vihreitä lihansyöjämiehiä, vaan mikäli näitä "tepastelee" vastaan, Blood sanoo jälleen heiheit ja lähtee sinne mihin sattuu huvittamaan. Pitkilläkään reissuilla siltä ei ainakaan energia lopu ..!

Taluttaessa orin kanssa on oltava tiukkana, sillä mikäli se pääsee rajoista läpi, on se sitten menoa .. Mikäli taaseen orille tehdään alusta asti selväksi, että hoitaja päättää, miten kuljetaan, on se helpohko tapaus, vaikka saattaisikin haluta käydä vilkaisemassa pihapiirin muita poneja tai käydä tekemässä lähempää tutustumista herra Ruohoon. Vaikka pulleropallerolle ruoka saattaisikin maistua, ymmärtää se onneksi siinä vaiheessa jotenkin käyttäytyä, kun hoitajaparalla nousee savu korvista. Kävelylenkit metsän helmassa tai vastaavissa ovat kuitenkin aika mielenkiintoisia, Blood nyt tahtoo joko leikkiä Vieskeriä tai sitten olla etana, joten muilla tavoilla liikuttaminen on paljon mukavampaa. Esim. juoksuttaminen on orinkin mielestä ihan kivaa, mutta ei se kyllä irtohypytystä hakkaa, jossa Blood kyllä venyy uskomattomiin korkeuksiin, vaikka heikompi saa jälleen sulkea silmänsä - orihan sitten ei säästele vauhtia, vaan kaasunappula laulaa ja vinkuu.

Kuljetus on toisinaan ongelma, toisinaan ei. Kiltteinä päivinään ori astelee varmasti kyytiin, matkustaa rauhallisesti ja perilläkin on vielä tyytyväinen - mutta sitten joskus mikään ei suju. Kaikki alkaa tietysti siitä, että Blood lyö jarrut pohjaan ennen ramppia ja sitä houkutellaan kyytiin noin pari tuntia kaurasangon ja mehukkaiden porkkanoiden kanssa. Mikäli tämä onnistuu, on seuraava vaihe raahata ori perille. Se ei tietenkään alistu kohtaloonsa kolkossa kopissa kapinoitta, vaan tavoittelee varmasti koko hökytyksen rikkomista korviaviiltävillä kiljunnoillaan sekä tulisilla potkuillaan. Niinpä rakkaan hanipupumussukkansa kunnosta huolestunut omistaja tietenkin menee lohduttamaan pikkuista kymmenen minuutin välein ja perillä tietenkin hyökkää heti kysymään kullaltaan, menikö matka hyvin. Kilpailuissa Blood on se kaakki, minkä vuoksi jokainen omistaja tahtoisi vajota maan alle - lämmittelyn meno on joskus aika hurjaa. Useimmiten allekirjoittanut rämähtää jonkin esteen päälle, Blood juoksee vapaana tammojen luokse, minä kiljun perkelettä ja maailma räjähtää. Toisinaan ratsastaja saa sen kuitenkin kuriin, ja nyrkkisääntönä voikin pitää, että jos lämmittely menee hyvin, ratakin sujuu ja päinvastoin. Radalla komentosillan jännityskään ei haittaa, vaan Blood nauttii saadessaan esiintyä ja näyttää, mistä kana pissii. Esteratoja tämä ori osaa kuitenkin loikkia, ja oikean päivän, ratsastajan ja mielialan sattuessa kohdalle, herra menee vaikka harmaan muurin läpi, kääntyy radalla kuin ajatus ja tuo sinivalkoisen ruusukkeen kotiin.

Kilpailut

Päiväkirja

Jälkeläiset

Tekijänoikeudet